Olipa ihanaa päästä lähes kuukauden tauon jälkeen taas tallille ja hevosen selkään. Ehdin tallille aamulla ennen Paulaa ja sain harjata molemmat hevoset. Se on kyllä yksi lempipuuhistani, kun samalla voi höpötellä hepoille kaikenlaista.
Suunnitelmissa oli reilun tunnin lenkki, mutta yllätyksien kera siitä tulikin kaksi ja puolituntinen. Lähdimme Söderkullatieltä pienemmälle hiekkatielle, jolla olimme käyneet kerran aikasemminkin. Tällä kertaa poikkesimme tieltä metsään, kun olimme saaneet edellisellä lenkillä tietää, että siellä on hyvä metsätie. Löysimme kyllä polun, joka johtaa metsätielle, mutta se haarautui niin moneen suuntaan, että annoimme periksi ja tyydyimme popsimaan mustikoita ja vadelmia mättäistä. Palasimme sitten takaisin ja kyselimme lähitalossa olevilta asukkailta neuvoa. Heidän ystävällisillä neuvoilla varustettuina palasimme polulle, mutta silloinkin valitsimme ensin väärin ja päädyimme rämpimään sankkaan metsään. Lopulta oikea polku löytyi ja upea metsätie, mutta kello oli jo niin paljon, että teimme vain lyhyen pyrähdyksen tielle.
Takaisin tallille tulimme vauhdikkaasti. Säälin vähän vanhaa Kuggia ja annoin sen valita askellajinsa. Sen seurauksena sain kymmeneen metriin mahtumaan kolmea eri askellajia. Myös Paula huomasi sen ja naureskeli meidän menolle.
