Ratsastusvaellus Fiskarsiin 10.6.

Lähdimme perjantaina yhden maissa ajelemaan Helsingistä Karjalohjalle, jossa meitä odotti kolme Hestbakkin issikkaa. Harjasimme hevoset ja kastelimme ne ennen satulointia. Lämpömittari huiteli 30 asteen tienoilla ja aurinko porotti kuumasti, joten tiedossa oli käyntipainotteinen vaellus kohti Fiskarsia. Oppaanamme toimi Jonna, joka oli juuri edellisellä viikolla tehnyt saman reissun, joten reitti oli tuoreessa muistissa.

Kuljimme pääasiassa hiekkateillä, mutta välillä poikkesimme myös metsäpoluille. Metsässä tuoksui ihanalle, eikä aurinko porottanut niin kuumasti. Itikoita oli aika paljon ja hevoset potkivat mahanalustaansa vähän väliä.

Kerran jouduimme menemään asfalttitien laitaa jonkin matkaa. Juuri sillä pätkällä tuli iso letka moottoripyöräilijöitä sivuvaunuineen. Minun hevoseni ei oikein innostunut mistään pärinästä, joka tuli takaapäin, joten se ottikin muutaman kiihtyneen askeleen eteenpäin siinä vaiheessa, kun neljäs moottoripyörä pärisi ohitsemme. Pelkäsin, että se menisi niiden eteen, sillä yksikään pitkän letkan pyöräilijöistä ei hiljentänyt vauhtiaan, vaan pikemminkin painoi kaasua. Onneksi tilanteesta selvittiin vain pienellä pulssin nousulla.

Pysähdyimme kerran matkan varrella. Annoimme hevosten polskutella ja juoda raikasta järvivettä. Ne nauttivat selvästi virkistävästä hetkestään. Sitten laskeuduimme satulasta ja istahdimme laiturille nauttimaan eväitämme.

Tauon jälkeen hevosia oli vaikea saada uudelleen liikkeelle. Ne olisivat mielummin kääntyneet takaisin tallille, kuin menneet eteenpäin. Ohjaajamme ei tykännyt raipan käytöstä, ja oli sitä miltä muutenkin, että hevoset saivat itse määrätä tahdin, joten lönkystelimme menemään entistä hitaammin. Tässä vaiheessa alkoi jo viimeistään kaivata ihania, hymyn huulille tuovia, laukka- tai edes tölttipätkiä. Olimme koko matkan aikana menneet reippaammin yhteensä ehkä noin kilometrin verran. Oma hevoseni ei ollut mikään luonnontölttäri, joten niiden muutaman lyhyen tölttipätkän aikana ehdin säätämään apujani niin, että sain muutaman kelvollisen tölttiaskeleen siltä. Ohjaaja sanoi, ettei sitä oikeen kukaan saa tölttäämään, kun on niin vahvasti ravipainotteinen, joten sain olla tyytyväinen itseeni, kun onnistuin edes lyhyen matkaa tölttäämään. Laukkaa emme menneet kuin yhden pienen suoranpätkän.

Kohta tauon jälkeen saavuimmekin Fiskarsin kylään. Viiden tunnin vaellukseksi mainostetusta reissusta tuli loppujen lopuksi kolmen tunnin käyntipätkä. Jäimme Fiskarsin kylään käyskentelemään hevosillamme edestakaisin, sillä olimme reilusti etuajassa. Lopulta menimme Ruukin Vintin pihalle. Se oli ihastuttava B&B majatalo. Riisuimme hevosten varusteet ja sitten annoimme niiden syödä tuoretta heinää.

Hevoset tultiin hakemaan trailerilla pois, sillä näin kuumalla ilmalla emme enää voineet ratsastaa seuraavana päivänä takaisin, niin kuin oli alkujaan tarkoitus tehdä. Meidän auto ajettiin majatalon pihaan, jotta pääsisimme seuraavana päivänä takaisin kotiin.

Illalla suihkun jälkeen suuntasimme askeleemme kohti Fiskarsin kylää ja kävimme syömässä Wärdshusetissa maittavan vuohenjuustosalaatin. Seuraavana aamuna shoppailimme kylän puodeissa ennen kotimatkalle lähtöä.

Reissusta jäi todella valju maku, sillä vauhdin hurma, jota lähdimme hakemaan, jäi kokonaan saamatta. Täytyy varmaan tehdä uusi vauhtireissu kesän aikana jollekin toiselle tallille.