Ratsastustunnilla 15.10.

Tänään ratsastettiin vaihtelevassa säässä eri askellajien lisäyksiä. Välillä saatiin todella sakeaa lumisadetta niskaamme, mutta meillä oli talvivarusteet päällä, joten kylmyys tai lumisade ei meitä haitannut.

Aloitimme harjoituksen käynnissä. Teimme molempiin suuntiin koko-rata-leikkaa ja tällä osalla pyrimme lisäämään hevosen askeleen pituutta vähintään keskikäyntiin ja pitämään sen yllä lävistäjän loppuun saakka.Vauhtia hiljennettiin kulmiin, jotta ehdimme ratsastamaan kulmat huolella. Sitten lisäsimme kuvioon vielä lyhyillä sivuilla voltin. Pyrin keskittymään erityisesti vatsalihaksiini, jotta saisin ne aktivoitua kunnolla ja vaikutettua askeleen pituuteen istunnallani mahdollisimman paljon.

Seuraavaksi siirryimme raviin niin, että voltin jälkeen suoristimme hevosen ja otimme ravin heti sen jälkeen. Radan lävistäjällä ratsastimme lisättyä ravia. Aki pyrki ihan väkisin kentän puolenvälin jälkeen oikaisemaan lyhyelle kulmalle, eikä siinä auttanut edes napakat pohkeeniskut. Sain asian korjattua vaihtamalla raipan toiseen käteen. Seuraava ravipätkä menikin sitten ihan kohtalaisen hyvin. Siirryimme käyntiin kohta kulman jälkeen ja teimme lyhyelle sivulle taas voltin. Seuraavalla lävistäjällä ratsastimme lisättyä käyntiä. Huomasin volteilla, että käännän ulkokättäni jotenkin outoon asentoon. Kun keskityin pitämään sen oikeassa asennossa ja kohdassa, niin ulko-ohjan tuki vaikutti hevoseen selvästi. Mistäköhän nuokin vääntelehtimiset johtuu?!

Sitten siirryimme tölttiin, mutta siinä ratsastimme vain koko kenttää ympäri ilman radan leikkaamista. Töltinlisäyksen teimme pitkillä suorilla. Akilta löytyi aivan unemaltöltti, kun annoin kunnon pidätteen jälkeen ohjan mennä vähän löysäksi. Hidastaminen lyhyelle sivulle ei heti meinannut onnistua, kun Aki oli niin vauhdin hurmassa - ja taisin olla kyllä minäkin. Paula neuvoi ottamaan tiukemman ohjasotteen ja tekemään siinä useita pieniä ja nopeita pidätteitä sekä käyttämään myös ääniapua. Se auttoikin heti ja vauhti meinasi melkein loppua kokonaan.

Viimeiseksi siirryimme laukkaan. En saanut Akia laukkaamaan oikeaan suuntaan millään. Nyt olin suhteellisen rento ja laukka-avutkin annoin mielestäni selkeästi ja napakasti, vaikka ehkä vähän sorruin nojaamaan eteenpäin. Akilla taisi olla tölttimeno päällä ja passiakin se yritti tarjota! Käännyimme vasempaan kiertoon ja heti lähti laukka menemään. Pysyin itse rentona ja osasin mukautua liikkeeseen hyvin. Laukan lisäys pitkällä sivulla onnistui, mutta kulman lähestyessä alkoi vähän vauhti pelottamaan. Pidätteet tuli annettua turhan tehokkaasti ja Aki putosi laukalta raviin. Kulmasta uusi laukannosto ja taas mentiin! Vähän raipalla välillä lavalle, niin laukka myös pysyi. Seuraavaksi käännyimme vielä takaisin oikeaan kiertoon ja nyt laukkakin nousi ihan hyvin.

Tunnista jäi hyvä mieli ja Paulakin myönsi ottaneensa edellisen kerran tiukasta tahdista onkeensa. Enää ei tehdä vain yhtä ja samaa liikettä putkeen, vaan otetaan erilaisia ja vaihtelevia kuvioita, jotta ratsastaja ja hevonen ei jämähdä jännittyneeseen suorittajatilaan.