Kukaan ei ollut aurannut kenttää. Siellä oli vain Paulan eilen ratsastama ura, jota pitkin sitten tänään mentiin. Ura oli alkuun kova ja täynnä hevosten kavioista pudonneita tilsoja, joihin hevosemme kompuroivat koko ajan. Alkulämmittelyn jälkeen lähdimme raviin, jotta ura vähän pehmenisi ja tallautuisi. Johtuiko se sitten epätasaisesta urasta vai mistä, mutta minun kevennykseni oli alkuun todella korkeaa ja oli vaikea päästä rytmiin. Kulmat otettiin todella tarkasti, koska niissä menevät urat olivat aika jyrkät. Ennen kulmaan tuloa puolipidäte vatsalihaksilla, sitten pieni asetus, sisäpohkeella kunnon tuki ja ulkopohje antoi käskyjä vähän edempänä kuin normaalisti. Aki säilytti suht hyvin ravitahtinsa kulmissakin, mutta minun oli lyhennettävä jalustimia vähän, jotta saisin paremman tuntuman kevennykseen. Seuraavaksi siirryimme käyntiin ja teimme pysähdyksiä. Valitsimme etukäteen jonkun tolpan, jonka kohdalle yritimme saada hevosen pysähtymään. Nyt kiinnitimme erityistä huomiota hevosten jalkojen asentoon, eli että ne olisivat mahdollisimma tasan vierekkäin. Pysähdyksessä on tärkeää pitää pohkeet kiinni kyljissä, jotta hevosen takajalat astuvat hyvin alle ja ne asettuvat vierekkäin. Jos jalat olivat eri kohdissa, annoimme pohkeella pienen merkin siirtää jalkaa. Jos ulkotakajalka oli taempana, ulkopohkeella ihan pieni kutitus taakse tai jos sisäetujalka, sisäpohkeella pieni kosketus lähelle siirrettävää etujalkaa, kunnes hevonen siirtää jalan eteenpäin ja paikalleen. Jos korjaukset eivät muutaman yrityksen jälkeen vielä auttaneet, lähdimme liikkeelle ja teimme uuden pysähdyksen. Akilla oli jalat välillä ihan harallaan ja niitä oli hankala lähteä korjaamaan. Lisäksi on ihan mahdoton sanoa ylhäältäkäsin, mikä jalka oli missäkin. En ymmärrä, että joku voi sen tietää, mutta kai tässäkin suhteessa harjoitus tekee mestarin. Yritin kurkotella ja katsoa missä mikäkin jalka oli, mutta vain muutaman kerran varjon avulla onnistuin korjaamaan ilman Paulan vinkkiä. Välillä annoin pohkeella liian suuren merkin, vaikka mielestäni jalkani vain juuri ja juuri liikahti. Aina, kun Aki korjasi onnistuneesti jalkojensa asennon, tunsin sen aika hyvin. Kerran tosin luulin ulkotakajalan olevan taempana ja pyysin Akia korjaamaan sen. No, sitten se oli liian edessä, koska Paulan mukaan se olikin alkujaan ollut ihan oikealla paikallaan. Mistä sen voi tietää?!
Sitten teimme siirtymisiä töltin ja käynnin välillä. Kulmat pyrimme menemään aina käynnissä. Ensin Aki tarjosi vain ravia, mutta huolellisen uudelleenvalmistelun jälkeen töltti löytyi. Muutama pätkä oli vielä aika ravitahtista, mutta kunnollisilla pidätteillä ja sisäohjan myötäämisellä löytyi lopulta hyvä ja välillä jopa aivan taivaallinen töltti. Oikein harmitti hidastaa käyntiin hyvän suoran jälkeen. Nyt tuntuu, että olen löytänyt aika hyvän asennon ja rentouden töltissä. Välillä muistan jopa käyttää vatsalihaksiani oikein ja aina silloin huomaan Akissa myönteisen muutoksen.
Teimme vielä pysähdys- ja tölttiharjoitukset toiseen suuntaan, jonka jälkeen ravasimme muutaman kierroksen ennen loppukäyntiä. Yritin ensin istua harjoitusravissa, mutta vaikka kuinka yritin keskittyä pitkiin vatsalihaksiin, rentoihin jalkoihin ja nilkkoihin, pompin välillä ihan mahdottoman paljon Akin selässä. Armahdin sitä lopulta ja siirryin keventämään. Ravin tahti parani heti. Akilla olisi varmaan riittänyt virtaa vauhdikkaampaankin menoon, sillä loppukäynti oli kunnon harppomista. Mutta ainakin lopuksi se rentoutui niin, että ei huomannut edellään jolkuttelevan Kuggin perän lähestyvän, vaan törmäsi siihen pehmeästi puksahtaen. Sitten sen nosti hämillään päätään ja katseli, mihin oli törmännyt. Hassu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti