Otsikko kertoo paljon, sillä yön, reilusti yli 20 asteen pakkaset, sulivat keväisen auringon lämpöisiin säteisiin. Paulan kanssa tehty parin tunnin ratsastusretki oli niin autuaan onnellisen olotilan täyttämä, että vielä seuraavana aamuna heräsin hevosen selästä hymyillen kilpaa auringon kanssa. Matkallakin täytyi oikein moneen kertaan todeta, että tämän parempaa tai täydellisempää maastoa ei enää voisi saada.
Alkuun jouduimme menemään parin kilometrin verran pyöräteitä pitkin, mutta onneksi jalankulkijoita tai pyöräilijötä ei juuri tullut vastaan. Yksi nuori poika kylläkin meni pyörällään lähes penkkoja pitkin, kun taisi vähän jännittää meidän ohitusta. Kuggikin näki pyöräilijän niin myöhään, että ensin vähän pompahti paikallaan jalat leveeseen v-asentoon leviten. Kohta tämän jälkeen päästiinkin sitten hiljaiselle hiekkatieosuudelle. Näitä hiekkateitä pitkin ratsastimme vähän vajaa viisi kilometriä, kunnes saavuimme Box-Nikkilä -tielle. Tien pinnat olivat ihanteellisessa kunnossa, joten päästelimme menemään tölttiä. Kuggia on Akin kovassa vauhdissa vaikea saada menemään hyvää tölttiä, joten vaihdoin Paulan kanssa hevosia, jotta hän voisi löytää hyvät vinkit minulle, miten saada Kuggi parempaan tahtiin. Oli ihanaa mennä Akin keinuvaa tölttiä pitkiä pätkiä. Tahti oli rauhallista ja rentouttavaa. Pelkäsin ensin, että Aki lähtee käsistä, mutta se oli yllättävän rennolla päällä ja käyntiäkin se malttoi mennä ilman ohjista kiskomista ja kuunteli herkästi pidättäviä istunta-apujani. Viimeinen tölttipätkä ennen Boxintietä oli jo niin rentoa, että unohdin antaa välillä pidätteitä ja Aki kosti sen lopulta rikkomalla raviin. Sain kuitenkin vaihdettua askelluksen takaisin tölttiin.
Tien risteyksessä tulimme selästä alas ja seisoskelimme hetken ladon vierellä auringosta nauttien ja hevosia valokuvaten. Akin otsatukassa oli hyvä lämmitellä jäätynyttä peukaloa. Sitten lähdimme takaisinpäin vähän vauhdikkaammalla tahdilla. Paula meni edellä Akin kanssa passia ja minä porhalsin Kuggin kanssa laukkaa. Matkalla pysähdyimme yhdellä pienellä hevostallilla ja juttelimme yhden kauniin valkoisen Tinker-hevosen omistajan kanssa.
Tölttipätkät menivät nyt Kuggilla selvästi paremmassa tahdissa, kun otin onkeeni Paulan vihjeistä istua vatsalihakset kontrollissa ja istunta lähes kokonaan sisäreisien varassa. Näin painoni ei ollut kokonaan Kuggin selässä. Lisäksi se auttoi omaa kroppaa pysymään kuosissa, enkä lähtenyt mukaan pompottavaan passitahtiseen tölttiin. Välillä tahti oli lähes nelitahtista ja saatoin rentouttaa oman lantioni ja jalkani tasaisen keinuvaan liikkeeseen.
Loppumatkasta nousimme hevosen selästä alas ja kävelimme viimeisen kilometrin, jotta jäätyneet varpaat vähän sulaisivat. Hevoset olivat selvästi rentoutuneita ja me todella tyytyväisiä päivän retkeen. Matkaa kertyi yhteensä 13,8 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti