Ratsastusviikonloppu Luomajärven hevoskievarissa 18.-20.3.2011

Klikkaamalla sivun kuvasarjoja, saat ne suuremmaksi!

Viikonloppu Ikaalisten lähellä olevalla Luomajärven Hevoskievarissa oli ikimuistoinen. Tilalla oli 14 hevosta, joista suurin osa oli Suomenhevosia. Saimme nauttia kolmena päivänä ratsastuksen hurmasta, taivaallisesta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja erinomaisesta seurasta.

Minun hevoseni, Rusko, oli todellinen persoona. Sen käsittely varusteita laittaessa oli todella haasteellista, sillä se etsi koko ajan tilaisuutta näykkäistä. Ohjaajamme, Salla, osasi hienosti selittää syyt tähän käytökseen, joten uskalsin käsitellä Ruskoa luottaen siihen, ettei se ole ilkeä. Satulaa en kuitenkaan onnistunut laittamaan kertaakaan, kun toisella kädellä täytyi pitää omista rajoistaan kiinni, eikä satulan laittaminen onnistunut yhdellä kädellä. Salla oli kuitenkin aina iloisena paikalla auttamassa. Hän olikin kaikin tavoin ihana ohjaaja, joka jaksoi aina hymyillä, selittää asioita ja nähdä kaikessa positiiviset puolet.

Perjantaina aloitimme ratsastuksen kentällä, jossa tutustuimme hevoseemme ja virittelimme varusteitamme sopiviksi. Rusko oli todella kankea ratsastaa ja sillä oli jatkuvasti kiire eteenpäin. Sain sen kuitenkin kuuntelemaan itseäni ja hiljentämään lopuksi käyntiin. Se oli todella herkkä avuille ja meni juuri sinne minne katseeni suuntasin. Olin kuitenkin alkuun vähän huolissani, miten saisin sen hallittua maastossa, mutta Salla vakuutti, että selviäisin aivan varmasti ilman ongelmia. Tämä pitikin paikkansa, sillä Rusko oli todella ihana maastossa. Se ei turhia hötkyillyt, säpsähdellyt tai kiukutellut. Sillä oli lisäksi ihan oma ylimääräinen askellajinsa, joka oli ravin ja käynnin sekoitus ja varsin miellyttävä istua - aivan kuin tölttiä.

Lauantaina lähdimme heti aamupalan jälkeen neljän tunnin maastoretkelle, johon kuului evästauko laavulla. Lunta satoi koko matkan ajan, mutta se oli onneksi kevyttä, eikä kastellut meitä. Lämpötilakin taisi pysyä koko ajan plussan puolella.

Illalla saunomisen jälkeen nautimme talon isännän kokkitaidoista. Hän loihti meille joka kerta ihania ruokia ja lopulta pelkäsimmekin kuolevamme ähkyyn. Meitä palveltiin kuin parhaimpiakin vieraita ja tunsimme olomme todella tervetulleiksi. Tällaista on harvoin saanut kokea.

Ruokailun jälkeen kävimme katsomassa, kun Aukusti valjastettiin reen eteen. Se lähti viemään muita kievarin vieraita ajelulle. Se oli komea näky vankkoine olemuksineen. Sen luonne oli myös todella herttainen ja sitä uskaltavat pienimmätkin vieraat silitellä. Kissoja löytyi tallilta ainakin kuusi.

Sunnuntaina lähdimme taas aamiaisen jälkeen maastoretkelle. Tämä retki kesti kaksi tuntia. Tänään sain riemukseni huomata, että Rusko osasi opettaa minua. Se nimittäin aloitti toisinaan kovaäänisen kuolaimen rouskuttelun. Heti, kun korjasin olkapäitteni ja käsieni asentoa, rouskutus loppui. Oli mahtavaa saada kovaääninen huomautus virheellisestä asennostani ja heti korjauksen jälkeen nähdä rentoutunut ja tyytyväinen hevonen. Voiko olla mitään hienompaa kokemusta - ihan huippua!

Lounaan jälkeen kävimme vielä vilkuttamassa hevosillemme ja haikein mielin istuimme autoomme. Kotimatka sujui perinteisesti kokemuksia hehkutellen ja uutta reissua suunnitellen. Tänne täytyy tulla joskus uudelleen!

Ratsastustunnilla 11.3.

Aloitimme tunnin töltillä. Akin töltti oli alkuun todella korkealentoista, mutta hetken säätämisen jälkeen se muuttui suhteellisen hyväksi ja mukavan letkeäksi menoksi. Kenttä oli pelättyä paremmassa kunnossa, eikä sen suhteen ollut mitään ongelmia.

Sitten siirryimme tekemään toisessä päädyssä takaosakäännöstä. Muutaman käännöksen jälkeen siirryimme joko tölttiin tai raviin ja teimme toiseen päätyyn ison ympyrän, josta tulimme taas toiseen päätyyn käännösharjoitukseen. En ole ihan varma, mikä osa kehosta pitäisi tehdä mitäkin, mutta ymmärtääkseni pidätteen jälkeen sisäpohje antoi tukea, sisälonkka siirtyi vähän alas- ja eteenpäin ja ulkopohje lisäsi painetta siirtää etuosaa sivulle niin, että hevosen ulkoetujalka astuu sisäetujalan edestä ja takajalat astuvat pieniä askeleita vartalon alle. Ulko-ohja antaa pidätteitä, sisäohja on paikallaan. Hevosen tulisi olla asetettuna liikkeen suuntaan eli sisäänpäin. Teimme aina muutaman 90 asteen kulman, joiden välissä suoristimme hevosen. Hevosen takaosa ei ilmeisesti olisi saanut siirtyä sisäänpäin, mutta sitä en osannut tai huomannut tarkkailla. Sain kuitenkin joitakin suhteellisen hyvin onnistuneita käännöksiä aikaan, ainakin näin ensikertalaisen tekemänä. Lopuksi otimme muutaman laukannoston ja sitten siirryimme käyntiin ohjat pitkiksi päästäen.

Muutaman rentouttavan käyntikierroksen jälkeen vaihdoimme suuntaa ja teimme saman harjoituksen. Aki alkoi vähän punkemaan sisälavallaan kulmissa ja jouduin keskittymään, jotta olisin saanut sen suoraksi ennen käännöksen tekemistä. Lisäksi alkoi pissaan-en pissaa-pissaan -vääntö. Aki pysähtyy pissatauolle, mutta jos ei heti hoksaa sen aikomusta, vaan hoputtaa eteenpäin, alkaa arvonta, aikooko se pissata vai ei. Näin kävi nytkin ja keskittymiseni alkoi herpaantua koko käännösharjoitukseen. Pieni turhautuminen alkoi nostaa päätään, kun en saanut Akia hoitamaan pissaamistouhuaan, vaan onnistuin aina häiritsemään sitä sen verran, että pissaaminen keskeytyi. Muutaman epämääräisen venkoilukierroksen jälkeen jouduin päättämään, että pissatouhut jää nyt väliin ja jatkamme takaosakäännösten tekemistä. Vaikka välillä tuntui, että nyt käännös meni edes kohtuullisen hyvin, Paulalta tuli negatiivinen palaute. Sisäohjani ei tuntunut pysyvän paikallaan millään ja koska en huomannut itse asiaa, en oikein osannut korjata sitä muutoin, kuin painamalla kyynärpäätä kylkeeni kiinni. Aki alkoi haistaa tyytymättömyyteni itseeni ja luuli tietenkin, etten ole siihen tyytyväinen. Se alkoi punkemaan sisälapaansa entistä enemmän ja lopulta haahuilimme kentällä epämääräisesti. Paula neuvoi tekemään pohkeenväistöä ja se auttoikin heti suoristamaan Akin ja pitämään sen uralla. Tässä stressaantuneessa olotilassa teimme lopuksi muutaman laukannoston. Minulla ei ollut enää juurikaan uskoa itseeni, joten laukannostosta ei meinannut tulla mitään. Jouduin tekemään itseni kanssa paljon töitä, jotta sain koottua ajatukseni ja keskittymiseni sille tasolle, että laukannosto onnistui.

Kevättalven kirpeän lämmin maastoretki 21.2.

Otsikko kertoo paljon, sillä yön, reilusti yli 20 asteen pakkaset, sulivat keväisen auringon lämpöisiin säteisiin. Paulan kanssa tehty parin tunnin ratsastusretki oli niin autuaan onnellisen olotilan täyttämä, että vielä seuraavana aamuna heräsin hevosen selästä hymyillen kilpaa auringon kanssa. Matkallakin täytyi oikein moneen kertaan todeta, että tämän parempaa tai täydellisempää maastoa ei enää voisi saada.

Alkuun jouduimme menemään parin kilometrin verran pyöräteitä pitkin, mutta onneksi jalankulkijoita tai pyöräilijötä ei juuri tullut vastaan. Yksi nuori poika kylläkin meni pyörällään lähes penkkoja pitkin, kun taisi vähän jännittää meidän ohitusta. Kuggikin näki pyöräilijän niin myöhään, että ensin vähän pompahti paikallaan jalat leveeseen v-asentoon leviten. Kohta tämän jälkeen päästiinkin sitten hiljaiselle hiekkatieosuudelle. Näitä hiekkateitä pitkin ratsastimme vähän vajaa viisi kilometriä, kunnes saavuimme Box-Nikkilä -tielle. Tien pinnat olivat ihanteellisessa kunnossa, joten päästelimme menemään tölttiä. Kuggia on Akin kovassa vauhdissa vaikea saada menemään hyvää tölttiä, joten vaihdoin Paulan kanssa hevosia, jotta hän voisi löytää hyvät vinkit minulle, miten saada Kuggi parempaan tahtiin. Oli ihanaa mennä Akin keinuvaa tölttiä pitkiä pätkiä. Tahti oli rauhallista ja rentouttavaa. Pelkäsin ensin, että Aki lähtee käsistä, mutta se oli yllättävän rennolla päällä ja käyntiäkin se malttoi mennä ilman ohjista kiskomista ja kuunteli herkästi pidättäviä istunta-apujani. Viimeinen tölttipätkä ennen Boxintietä oli jo niin rentoa, että unohdin antaa välillä pidätteitä ja Aki kosti sen lopulta rikkomalla raviin. Sain kuitenkin vaihdettua askelluksen takaisin tölttiin.

Tien risteyksessä tulimme selästä alas ja seisoskelimme hetken ladon vierellä auringosta nauttien ja hevosia valokuvaten. Akin otsatukassa oli hyvä lämmitellä jäätynyttä peukaloa. Sitten lähdimme takaisinpäin vähän vauhdikkaammalla tahdilla. Paula meni edellä Akin kanssa passia ja minä porhalsin Kuggin kanssa laukkaa. Matkalla pysähdyimme yhdellä pienellä hevostallilla ja juttelimme yhden kauniin valkoisen Tinker-hevosen omistajan kanssa.

Tölttipätkät menivät nyt Kuggilla selvästi paremmassa tahdissa, kun otin onkeeni Paulan vihjeistä istua vatsalihakset kontrollissa ja istunta lähes kokonaan sisäreisien varassa. Näin painoni ei ollut kokonaan Kuggin selässä. Lisäksi se auttoi omaa kroppaa pysymään kuosissa, enkä lähtenyt mukaan pompottavaan passitahtiseen tölttiin. Välillä tahti oli lähes nelitahtista ja saatoin rentouttaa oman lantioni ja jalkani tasaisen keinuvaan liikkeeseen.

Loppumatkasta nousimme hevosen selästä alas ja kävelimme viimeisen kilometrin, jotta jäätyneet varpaat vähän sulaisivat. Hevoset olivat selvästi rentoutuneita ja me todella tyytyväisiä päivän retkeen. Matkaa kertyi yhteensä 13,8 km.

Ratsastustunnilla 11.2.

Tänään mentiin parrat valkoisina aikamoisessa pakkasessa. Välillä piti heilutella sormia ja varpaita, jotta pysyivät sulina. Ohjia oli välillä vaikea tuntea, kun peukku oli ihan tunnoton. Loppukäynnissä pitikin jo sitten hypätä selästä alas ja kävellä hevosen kanssa, jotta varpaat sai tuntonsa takaisin.

Aloitimme tunnin töltillä. Kuggi tölttäsi tälläkin kertaa yllättävän hyvällä tahdilla. Sillä voi pitää jo aika tiukat ohjat, eikä se vastusta niitä. Sitten hyvässä kohtaa voi aina vähän sisäohjalla myödätä palkintona.

Siirryimme käyntiin ja teimme muutaman askeleen hidastuksia pitkällä suoralla, sitten taas reippaasti eteenpäin. Kulmissa pyrimme pyöristämään hevosen, aivan kuin olisimme isolla ympyrällä. Kuggi punki jonkin verran lapaansa ja yritin saada sen kuriin elävällä sisäohjalla ja hyvällä sisäpohkeen tuella. Seuraavaksi siirryimme tekemään samaa harjoitusta töltissä. Välillä, varsinkin toiseen suuntaan tehtäessä, Kuggi ei kuunnellut ollenkaan apuja, joten pysäytin se kokonaan. Se auttoi heti ja taas hidastukset menivät paremmin. Ennen suunnanvaihtoa otimme muutaman laukannoston ja sitten annoimme hetkeksi pitkät ohjat, jotta hevoset saivat vähän venyttää kaulaansa.

Maastoilemassa 6.2.

Herätyskello pärähti sunnuntaina jo aamutuimaan soimaan. Aamupalan ja Nellan ulkoilutuksen jälkeen suuntasin auton nokan kohti tallia. Pakkasta oli muutama aste, mutta ei tuullut yhtään, joten ihan täydellinen ilma maastoilulle.

Suuntasimme kohti Ingmanin ravirataa. Onneksi oli aikainen sunnuntaiaamu, eikä ollut paljoakaan liikennettä, sillä sinne mennessä täytyy taivaltaa maantien reunaa pitkin lähes puolen tunnin matkan. Radan lähestyessä hevosten korvat alkoivat sojottaa terhakoina eteenpäin. Ne taisivat tietää, että vauhtipätkä alkaisi pian.

Rata on noin kilometrin pituinen ja sitä pitkin lähdimme spurttailemaan. Paula aikoi porhaltaa suorat passissa, joten minä ja Kuggi voitiin lähteä edellä, jotta saatiin vähän etumatkaa. Siirryin töltin kautta laukkaan. Ei mennyt kuin hetki ja Aki kaahasi kauniisti passissa ohitsemme. Kuggi yritti kipittää täysillä perässä, mutta passi ja Akin muutenkin isompi askellus vei voiton. Hidastimme suoran päässä käyntiin. Tässä kohtaa sain Kuggilta päivän ainoan hyvä tölttipätkän. Kaarteen jälkeen siirryimme taas Kuggi edellä vauhtiin. Kun tulimme suoran puolivälin kohdalle, josta olimme tulleet radalle, Kuggi alkoi kaartamaan täydessä laukassa radalta ulos kohti tietä... se halusi näköjään jo kotiin. Sain sen kuitenkin kiskottua takaisin radalle ja jatkoimme porhallusta penkat pölisten. Hetken jo pelästyin, että nyt mennään pöpelikköön, mutta niin ei onneksi käynyt. Jatkoimme vauhtipätkiä muutaman kierroksen. Kuggi alkoi jo vähän väsähtämään, joten rauhoitin sen tölttiin. Aki kävi ihan kuumana, eikä olisi millaan malttanut jäähdytellä edes yhden käyntikierroksen verran. Mutta ainakin se oli suoriutunut passista aivan loistavassa tahdissa, joten Paula oli todella tyytyväinen. Viimeiset vauhtikierrokset päästelin Kuggilla vähän rauhallisemmin ja viimeinen suora mentiin käynnissä.

Sulkutaivutuksia 4.2.

Tänään ratsastettavanani oli Kuggi, joka tuntui alkuun lähtevän kovasti laiskasti liikkeelle. Minulla on aina alkuun vaikeuksia saada Kuggi menemään suoraan. Tuntuu, että se kiemurtelee ja pyrkii keskikentälle. Mutta alkukäynnistä siirryttäessä tölttiin, se löysi todella komean askelluksen. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun Kuggi meni minulla selkeää nelitahtista tölttiä. Alkuun se oli vähän passitahtista, mutta pienellä virittelyllä sieltä löytyi yhtäkkiä ihan loistava töltti ja se kyllä tuntui ihan mahtavalta. Tätä menoa olisin voinut huristella vaikka koko tunnin.

Sitten siirryimme käyntiin ja aloimme sulkutaivutusten harjoittelun. Sitä emme olekaan vielä ennen tehneet. Siinä etujalat kulkevat uralla ja takajalat kulkevat sisemmillä urilla, eli tavallaan kuljetaan kolmea uraa. Pitkän sivun alkuun teimme ensin voltin, sitten heti uraa lähestyttäessä selkeä pidäte, ulkopohje antaa merkin takaosalle jatkaa uran sisäpuolella ja sisäpohje tukee etuosaa pysymään uralla, sisäohja pidättää. Minulla taivutukset onnistuivat selkeästi oikeaan kiertoon paremmin kuin vasempaan. Tuntuu, että oikea ohja ei pysty olemaan paikallaan ja vetämättä, eikä vasen sisäpohje kykene antamaan tarpeeksi tukea. Ajatus siitä, että polvi kääntyy vähän ulospäin niin, että lonkka aukeaa, auttoi vähän sisäpohkeen tuen antamisessa. Lisäksi tässä suunnassa huomaan taas nojaavani eteenpäin, eikä istunta ole enää syvällä satulassa. Vasemmassa kierrossa tein välillä pysähdyksen, rauhoitin kehoni ja ajatukseni ja vasta sitten lähdin tekemään sulkutaivutusta. Se auttoi selvästi ja Kuggi suoritti tehtävänsä välillä jopa hienosti. Toinen pitkäsivu ratsastettiin joko töltissä tai laukassa.

Tunti venyi tällä kertaa lähes puolitoistatuntiseksi. Ajan kulua ei kyllä hevosen selässä juuri huomaa. Viimeisen viidentoista minuutin aikana alkoi sakea lumisade ja jäätävät lumikiteet tuntuivat ikäviltä silmissä. Kiitos taas ihanille heppuleille virkistävästä viikonlopun aloituksesta. Työviikon rasitukset jäivät taas unholaan.

Ratsastustunnilla 28.1.

Aloitimme tunnin töltillä, kun kenttä oli niin loistavassa kunnossa. Valmistelin taas Akin hyvin puolipidätteillä ja se lähti tölttiin suht hyvin. Heti, kun itse keskityin vatsalihaksiini niin, että vatsalihakset painautuivat yläetuviistosta kohti häntäluuta ja "takataskut" painautuivat satulaan, niin Akin askel parani samantien. Siitä tuli itsellekin mahtavan rento olo.

Sitten siirryimme käyntiin ja jäimme toiseen päätyyn isolle ympyrälle. Ratsastimme suoralla hevosella ympyrää niin, että välillä teimme muutaman pohkeenväistön. Etujalkojen piti pysyä ympyrällä ja takajalkojen väistää. Pyrimme jopa vähän asettamaan hevosta ulospäin eli aavistuksen avotaivutusta. Muutama väistö ja sitten taas suoraan eteenpäin. Kun ymmärsin tehdä kunnon pidätteen ulko-ohjalla ja auttaa tarvittaessa vähän raipalla takapäätä väistämään, niin sain muutamia ihan hyvältä tuntuvia väistöjä aikaan. Kerrankin pystyin itse toteamaan, että Aki otti selkeitä ristiaskeleita. Jos pidätteet eivät menneet läpi, pysähdys auttoi ja taas Aki oli kuulolla. Sitten siirryimme tölttiin ja kiersimme koko kenttää. Päätyyn tultaessa taivutimme hevosta ulospäin ja sitten lopuksi, kun se alkoi sujumaan, teimme muutaman väistön. Edes yksi väistöaskel oli hyvä saavutus ja riittävä. Aki piti töltin hyvin yllä ja onnistuin jopa väistöissä muutaman kerran.

Kun olimme tehneet samat harjoitukset myös toiseen suuntaan, siirryimme taas ympyrälle ja raviin. Tässä vaiheessa taivas loisti kaikissa punaisen sävyissä ja sitä piti oikein ääneen mutamaan kertaa ihastella. Aki oli todella pehmeän oloinen ja pystyin ratsastamaan harjoitusravia peffa tiukasti satulassa kiinni. Akin raviaskellus on aika hidasta, joten saatoin keskittyä ulko-ohjan tukeen ja vatsalihaksiini. Kun annoin säännöllisesti pidätteitä ulko-ohjalla, vauhtia ulkopohkeella ja pidin sisäohjan rentona, tahti pysyi hyvänä. Sitten pieni maiskautus heti, kun Akille tuli ajatuskin hidastamisesta. Kun siirryimme toiseen päätyyn ja vaihdoimme suuntaa, Akin askel muuttui todella pompottavaksi. Tämä on sen vaikeampi suunta, joten siirryin suosiolla kevennettyyn raviin. Taivuttelimme hevosta ympyrällä vuoroin ulos ja vuoroin sisäänpäin.

Ihana tunti edellisen viikon räpellyksen jälkeen. Taas jaksaa vähän uskoa itseensä ja omaan edistymiseensä :)